Eilisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa hyväksyttiin Vantaan ensi vuoden talousarvio sekä taloussuunnitelma vuosille 2013-2016. Valtuusto hyväksyi äänestysten jälkeen talousarvion ja taloussuunnitelman kaupunginhallituksen esittämässä muodossa ilman yhtään muutosta. Ennen kokousta oli kaupungintalon edustalla Vantaan köyhien organisoima mielenosoitus, jonka yhteydessä luovutettiin valtuustoryhmien edustajille leikkauksia vastustavia adresseja.
Talousarviokäsittelyssä ensimmäisen puheenvuoron asiasta käytti kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapani Mäkinen (kok). Puheenvuorossaan Mäkinen muistuttu valtuutettuja jälleen, että päätös talous- ja velkaohjelman laatimisesta oli yksimielinen. Tämä on totta. Se mitä Mäkinen ei sanonut, oli se, että ohjelman sisällöstä ei enää ollutkaan yksimielisyyttä, kun asiasta keväällä äänestettiin. Paljon oli Mäkisen puheessa Euroopan finanssikriisiä ja taantumaa. Mäkinen muistutti myös, että tehtävien leikkaustenkin jälkeen Vantaa huolehtii lakisääteisistä palveluista ja pitää hyvää huolta heikommassa asemassa olevista.
Mäkisen jälkeen puheenvuoron käytti kaupunginjohtaja Kari Nenonen, joka toivoi, että valtuusto hyväksyisi talousarvion kaupunginhallituksen esittämässä muodossa.
Valtuustoryhmien ryhmäpuheenvuorot olivat ennalta arvattavia. Suurimman valtuustoryhmän, kokoomuksen puheenjohtaja Heikki Heinimäki vertasi tämänhetkistä tilannetta 90-luvun laman aikaan. Hän myös muistutti, että kokoomuksen ryhmä on kokonaisuudessaan sitoutunut velkaohjelmaan. Pahoitteli myös, että vaalit aiheuttivat lipsumista, johon ei olisi ollut varaa. Tällä hän viittasi ryhmien yhdessä sopimaan n. 3 miljoonan euron lisäykseen talousarvioon, jolla turvattiin mm. koulunkäyntiavustajien ja Havurastin ja Myyrastin säilyminen. Heinimäki vaati myös nopeaa tonttien kaavoitusta kauppakeskuksille. Veronkorotus on hänen mielestään tie, joka vaarantaa Vantaan itsenäisyyden.
Demareiden Sirkka-Liisa Kähärä muistutti omassa puheessaan, että ilman sopeutustoimia (kiertoilmaus leikkauksille) velkaantuminen kiihtyy. Hänen mielestään on pakko priorisoida.
Vihreiden Anniina Kostilaisen puheenvuoro oli päinvastainen kokoomuksen ja demareihin verrattuna.. Hän muistutti tutkimuksesta, jonka mukaan 73 % ihmisistä on valmiita maksamaan lisää veroja, jos sillä taataan hyvät palvelut. Kostilainen huomautti myös, että nyt tehtävät leikkaukset ennaltaehkäisevistä palveluista ovat kulujen siirtämistä tulevaisuuteen.
Perussuomalaisten Jussi Niinistö kertoi perussuomalaisten olevan pääosin tyytyväisiä kaupunginjohtajan esitykseen. Perussuomalaiset halusivat ennen kaikkea leikata investoinneista. Veronkorotusta eivät kannata. Ensin on heidän mielestään katsottava, miten säästöt toimivat.
Vasemmiston Jussi Saramo aloitti puheensa kertomalla, että Vantaa ei ole kriisikunta. Hänen mielestään ensiarvoisen tärkeää on katkaista seudullinen eriarvoistuminen. Saramo ihmetteli myös, miksi velkaohjelmaan on sotkettu mukaan palvelujen ”uudelleen järjestäminen” eli ulkoistaminen ja yksityistäminen. Saramo mainitsi myös, että velkaohjelman laatineen konsultti Laesterän puheita ohjaa enemmin ideologia kuin järki. Saramo ihmetteli myös, onko semmoinen kunta itsenäinen, joka tekee vain sen, mikä on lain mukaan pakko.
—–
Ryhmäpuheenvuorojen jälkeen käydyssä yleiskeskustelussa puheenvuorot mukailivat ryhmäpuheenvuorojen linjaa. Kokoomuksen edustajat eivät juuri puheenvuoroja käyttäneet. Kovasti puheenvuoroissa oltiin huolissaan tehtävistä leikkauksista, mutta vaihtoehtoja eivät muut kuin Vasemmiston ja vihreiden edustajat nähneet. Asiat, jotka keskustelussa esiin nousivat, liittyivät Mikkolan kirjaston säilyttämiseen, ennaltaehkäisevään perhetyöhön, Vantaa-lisään ja toimeentulotuen käsittelijöiden vakansseihin. Eli niihin aisoihin, joista sitten myös äänestettiin.
Tekstiin liittyviä muutosesityksiä tehtiin muutamia. Vasemmiston Jussi Saramo esitti tekstistä poistettavaksi kohtaa, jossa sanotaan mm. näin: ” Kaupungin taloudellinen tilanne edellyttää rohkeutta tarkastella avoimesti talouden tasapainottamisen keinoja. Valtuusto on linjannut talouden tasapainottamis- ja velkaohjelmassa, että palvelurakenteita uudistetaan ja palveluja kehitetään. Lisäksi on linjattu, että selvitetään ulkoistamisen, palvelujen ostamisen ja kumppanuuksien käytön laajentamisen mahdollisuudet. Samoin selvitetään palvelusetelien käytön laajentaminen. Kokoavana periaatteena on linjaus, että kaupunkia kehitetään tilaaja-tuottaja -mallin suuntaan.” Äänestyksessä poistoa kannatti 8 valtuutettua (vasemmiston valtuutetut ja osa vihreistä).
Toinen Saramo esittämä poisto liittyi tekstiin, jossa puhutaan sosiaali- ja terveydenhuollon maksuista näin: ”Sosiaali- ja terveydenhuollon maksut tarkistetaan asiakasmaksulain muuttuessa lain sallimiin enimmäismääriin.” Tämäkin äänestys hävittiin.
Kun päästiin rahoihin liittyviin esityksiin, toivat perussuomalaiset yllättäen äänestykseen esityksiä, joita eivät olleet aiemmin ryhmien välisissä neuvotteluissa kannattaneet. Tämän johdosta kesken kokouksen pidettiin ryhmien väliset neuvottelut, joissa ei kuitenkaan perussuomalaisten esityksistä päästy yksimielisyyteen.
Rahoihin liittyviä äänestyksiä sosiaali- ja terveystoimeen liittyen:
Wallenius (kesk) esittää lisää rahaa lapsiperheiden kotipalveluun ja neuvolaan
ÄÄNESTYS: JAA (pohjan puolesta) 41
EI (esityksen puolesta) 24 (puolesta äänestivät vasemmisto, vihreät, osa perussuomalaisista, kristillisdemokraatit ja keskusta)
TYHJÄ 1
Kostilainen (vihr) esittää lisää rahaa sosiaaliohjaajien palkkaukseen
ÄÄNESTYS: JAA (pohjan puolesta) 48
EI (esityksen puolesta) 17 (puolesta äänestivät vasemmisto, vihreät, osa perussuomalaisista ja osa keskustan edustajista)
TYHJÄ 2
Malmi (ps) esittää lisää rahaa nuorten psykiatriseen hoitoon
ÄÄNESTYS: JAA (pohjan puolesta) 54
EI (esityksen puolesta) 8 (puolesta äänestivät osa vasemmistosta, osa vihreistä ja osa perussuomalaisista)
TYHJÄ 4
Malmi (ps) esittää lisää rahaa vanhusten kotihoitoon 160 000
ÄÄNESTYS: JAA (pohjan puolesta) 48
EI (esityksen puolesta) 14 (puolesta äänestivät osa vasemmistosta, osa vihreistä ja osa perussuomalaisista ja osa keskusta edustajista)
TYHJÄ 5
Saramo (vas) esittää lisää rahaa sosiaali- ja terveyspalveluiden henkilöstökuluihin 700 000
ÄÄNESTYS: JAA (pohjan puolesta) 50
EI (esityksen puolesta) 17 (puolesta äänestivät vasemmisto, vihreät, osa perussuomalaisista ja yksi demareiden edustaja)
TYHJÄ 1
Saramo (vas) esittää Korson päivätoiminnan säilyttämistä 300 000
ÄÄNESTYS: JAA (pohjan puolesta) 43
EI (esityksen puolesta) 22 (puolesta äänestivät vasemmisto, vihreät, osa perussuomalaisista ja osa demareista)
TYHJÄ 2
Niikko (ps) esittää toimentulotuen etuuskäsittelijöiden vakansseja 300 000
ÄÄNESTYS: JAA (pohjan puolesta) 50
EI (esityksen puolesta) 15 (puolesta osa vasemmistosta, osa vihreistä, osa perussuomalaisista ja yksi keskustalainen)
TYHJÄ 2
Rahoihin liittyviä esityksiä sivistystoimeen:
Mäkelä (vihr) esittää opetustuntien säilyttämistä ennallaan 1. ja2. luokalla 300 000
ÄÄNESTYS: JAA (pohjan puolesta) 40
EI (esityksen puolesta) 25 (puolesta vasemmisto, vihreät,osa perussuomalaisista, keskusta ja kd )
TYHJÄ 2
Ansalehto-Salmi (kesk) esittää 1,5 miljoonaa euroa Vantaa-lisään
ÄÄNESTYS: JAA (pohjan puolesta) 40
EI (esityksen puolesta) 25 (puolesta osa vasemmistosta, osa perussuomalaisista vihreät, keskusta, kd ja osa kokoomuksesta)
TYHJÄ 2
Karlsson (rkp) esittää 30 000 koulujen johtokuntien säilyttämistä
ÄÄNESTYS: JAA (pohjan puolesta) 47
EI (esityksen puolesta) 18 (puolesta vasemmisto, osa vihreistä, kd, osa keskustasta, yksi demari)
TYHJÄ 2
Malmi (ps) esittää kaksi koulupsykologia lisää 80 000
ÄÄNESTYS: JAA (pohjan puolesta) 52
EI (esityksen puolesta) 12 (puolesta osa vasemmistosta, osa vihreistä ja osa perussuomalaisista)
TYHJÄ 3
Saramo (vas) esittää Mikkolan kirjaston säilyttämistä 135 000
ÄÄNESTYS: JAA (pohjan puolesta) 38
EI (esityksen puolesta) 27 (puolesta osa vasemmistosta, osa vihreistä, osa perussuomalaisista ja osa demareista)
TYHJÄ 2
Maankäytön toimialaan liittyen perussuomalaisten Niikko esitti miljoonan euron säästöä maankäytön kunnossapidon puolelta. Äänestyksessä leikkausta kannatti neljä valtuutettua. Vapaa-ajan ja asukaspalveluiden toimialalla perussuomalaiset esittivät leikkauksia avustuksiin. Myöskään ne esitykset eivät menestyneet.
Veronkorotuksesta 19.25 prosenttiin äänestettiin myös. Korottamista kannatti 11 valtuutettua ja vastusti 54. Kaksi äänesti tyhjää.
Talousarvion lopputulema on, että Vantaa leikkaa sosiaali- ja terveyspalveluista, kouluista, vanhuksilta, ennaltaehkäisevästä perhetyöstä, lapsiperheiltä ja heikommassa asemassa olevilta. Veroja ei olla valmiita korottamaan. Tämä kaikki vain siitä syystä, että Vantaan sanotaan olevan köyhä kriisikunta, joka ei siis pidä paikkaansa. Vantaan velka on syntynyt investoinneista, jotka jo pian maksavat itsensä takaisin mm. uusien asuinalueiden asukkaiden verotuloina. Lisäksi palveluiden tuottamista järjestellään uudelleen ulkoistamalla ja palveluita ostamalla.